lauantai 23. kesäkuuta 2012

Juhannustaikoja


 
Saa kyllä olla viimeinen kerta, kun mä yritän minkään sortin juhannustaikoja. Tai ehkä ensi kerralla mä pelaan oikeasti kovilla panoksilla sen rehujen keräämisen sijaan ja juoksen alasti kolme kertaa jonkun kaivon (miksei Kaivohuoneen, en tiedä parempaa kaivoa tähän hätään) ympäri, niin sitten unessa näen mun tulevan miehen. Tai sitten en. Kyse ei ole siitä, ettenkö mä olisi nähnyt unta yhdestäkään miehestä, vaan siitä, että niitä oli aivan liikaa ja tarjontakin oli suoraan kuin jostain friikkisirkuksesta (tai mun oikeasta elämästä).

Keräsimme siis kavereiden kanssa yhdeksän eri kukkaa yhdeksältä eri niityltä. Koska olemme kuitenkin stadissa ja yhdeksän oikean eri niityn löytäminen olisi vaatinut vähintään useamman kilometrin mittaista etsimistä, päätimme erillisten pienten ruohoalueiden täyttävän termin ”niitty” vaatimukset. Varmistaaksemme, että näemme unta jostain vastakkaisen sukupuolen edustajasta, käänsimme vielä ennen nukkumaanmenoa vasemman jalan sukan nurin päin ja laitoimme sen kantapäähän viisi senttiä. Vanha kansa puhui viidestä pennistä, mutta eiköhän ne sentit aja saman asian.

Mun unien ehdotonta parhaimmistoa olivat se ylimielinen masokistinen kääpiö, mies joka oli muuten vaan mulkuista mulkuin ja sitten se suhteellisen varakas, mukava ja komea mies, jonka kanssa olin syömässä ravintolassa ja joka teki mulle katoamistempun kesken illan. Siis mitä helvettiä? Lisäksi näin unta aiemmin mainitusta EM:stä, mutta sekään ei onnistunut pelastamaan näitä tulevaisuuteni synkkiä näkymiä, sillä sekin uni oli painajainen pahimmasta päästä. Tämän juhannuksen perusteella mut on tuomittu joko kestämään mulkkuja miehiä koko loppuelämäni (joista joku saattaa mahdollisesti olla lyhytkasvuinen) tai sitten olemaan yksin maailmanloppuun asti. Ei luoja. Hyvää juhannusta vaan kaikille!

torstai 21. kesäkuuta 2012

Kuumehourailuja


Elämme kummallisia, kummallisia aikoja. Ensinnäkin, mä olen kipeänä. Kipeänä juhannuksena. Toisaalta siinä ei ole mitään kummallista, koska mä olen n. kuusi kertaa vuodessa kipeänä ja vähintään kerran niistä kesällä, mutta että juhannuksena? Suoraan sanottuna vittumaista. Ainut hyvä asia on, että voin hyvällä omallatunnolla katsoa Sinkkuelämää KOKO PÄIVÄN. Ihan koko päivän. Toisekseen, mä kävin laittamassa itselleni ihanat kynnet pitkästä aikaa ja otin yhtä pitkät kuin aina ennenkin, muistamatta miten vittumaiset nekin voi olla, varsinkin jos ei ole ehtinyt tottua niihin. Kirjoittaminen läppärillä on yhtä tuskaa, kuin myös kolikoiden ja pinnien poimiminen sekä sokeripalapakettien avaaminen, kuten sain huomata ollessani kahvilla tämänkin blogin alussa seikkailleen mieshenkilön kanssa. Kyllä, kolmas kummallinen asia on se, että olen taas tekemisissä EM:n kanssa. Toisaalta se on jännittävää ja ihanaa, ja toisaalta tosi pelottavaa, en tiedä mitä tästä tulee. Kaikki tuntuu jollain tapaa yhtä ihanalta kuin sillon talvellakin, mutta tutkailtuani mun syvimpiä tuntoja jo jonkun päivän tässä, mä olen huomannut että mun on päästävä yli mun peloista ja luottamusongelmista. Jos luottamusongelmia on ollut aikaisemminkin kyseisen henkilön kanssa, niin musta tulee just semmoinen aiemmin blogissa mainittu neuroottinen sekopääbitch, maailman epäviehättävin olento. Kai se luottamussuhdekin siitä rakentuu ajan kanssa, mutta miten semmoinen saadaan rakennettua, jos ei ole aikaa nähdä kuin kerran parissa viikossa?  Järki ei halua, että mua sattuu taas, mutta tunteet haluaa tyrkätä mut ottamaan sen riskin. Tunteet taitaa taas olla voitolla.

Ehkä tämän takia mä olen ollut vähän allapäin viime päivinä ja nähnyt painajaisia ja unia hämähäkeistä. Mä näen yllättävän paljon unia hämähäkeistä ja niiden seiteistä. On tosi outoa, että oikeassa elämässä mä en oikeastaan pelkää mitään muuta niin paljon kuin korkeita paikkoja ja pitkäjalkaisia hämähäkkejä, mutta unissa mä en ikinä pelkää niitä. Viime yön unessakin mä hyppäsin ikkunasta suoraan hämähäkinseitteihin, jotka otti mut vastaan ja laski pehmeästi maahan kuin laskuvarjo. Jaa-a... Ei ne hämähäkkiunet pelottavia ole, mutta niissä unissa on jotain muuta mikä jättää mulle aina ahdistuneen ja lievästi masentuneen olon. Joko niissä unissa käy toteen mun pahimmat pelot miehiin liittyen, tai sitten mä tapaan jonkun ihanan miehen, joka kohtelee mua kuin prinsessaa ja suunnilleen palvoo maata mun jalkojen alla. Kummin päin vaan, ne unet on hirveän masentavia, jälkimmäinen lähinnä siitä syystä että mä tiedän ettei niin tule ikinä käymään tässä maailmassa. Onneksi yksi vilkaisu mun pitkiin kimaltaviin, barbipinkkeihin kynsiin piristää mua ainakin hetken verran. Ihanaa olla harakka!

P.S. Sinkkuelämää on muuten aivan loistava sarja, joka vastoin joidenkin (lue: miesten) käsityksiä ei ole sarja pelkästään seksistä ja Manoloista. Se sisältää välillä niin paljon järkevää pohdintaa miehistä ja elämästä, että mä en voi muuta kuin nyökytellä täällä yksin kahvikuppini kanssa ja miettiä, miks en mä osaa muotoilla asioita niin fiksusti lauseiksi. Yksi mun lempilainauksista siitä sarjasta on seuraava: ” Two minutes later, Aidan still hadn't come back, suddenly my life was all about timing. All the right things, said at all the wrong times. My past, coming back way too fast, and my future taking way too long to come home.” Toinen lempilainaus on tämä:

(kuva: weheartit.com)

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Paris, je t'aime



Mulla on ihania uutisia! Mä lähden heinäkuussa viikoksi Pariisin! Tapaan siellä mun isän, jota en ole nähnyt melkein pariin vuoteen, ja lisäksi mun molemmat pikkusiskot, jotka on nyt aikalailla hajaantuneet maailmalle. Siskokset siis kokoontuvat Pariisissa ja lähdetään sieltä yhdessä takaisin Helsinkiin. Mä en oikeasti malta odottaa, siitä on nimittäin jo 7 vuotta, kun viimeksi olin Pariisissa. Mulla on sieltä vain hyviä muistoja, vaikka olinkin vasta 18-kesäinen silloin ja aika ulalla kaikesta uudesta. Se tunnelma oli jotain ihmeellistä, edes se ranskalaisten surullisenkuuluisa koppavuus ei haitannut, koska olin niin in love sen kaupungin kanssa. Lisäksi asiaa saattoi auttaa se, että osaan ranskaa aika hyvin, niin silläkin pystyi kommunikoimaan paikallisten kanssa. En ymmärrä miten se englannin puhuminen on niille niin vaikeaa, mutta ei se mitään! Onhan ranska rakkauden kieli.

Luojalle kiitos mulla tulee hyvä palkka nyt JA lomarahat JA vielä parempi palkka ensi kuussa! Apua, mun piti maksaa se Nykin reissun luottokorttilasku pois näillä rahoilla... Voi herranjumala, pitää pysyä tiukkana ja ostaa vain ja ainoastaan tarpeellisia juttuja. Niin. Niitä tarpeellisia juttuja varmasti löytyy aivan ihanasta outletparatiisista Etelä-Pariisin nurkilla olevasta La Vallée Villagesta. Aargh mitä mä teen! Selailin jo niiden nettisivuja kuola valuen – sieltä löytyy kaikkea Armanista, Calvin Kleinista, Dieselistä, Michael Korsista, Valentinosta ja Jimmy Choosta Versaceen... Naisten vaatteita, asusteita, alusvaatteita, kenkiä, koruja, home&lifestyle –juttuja... Kuulemma pilkkahinnalla alkuperäishintaan verrattuna. Okei, nyt pitää rauhoittua. Pariisissa on niin paljon muutakin tehtävää ja nähtävää kuin shoppailu, esimerkiksi ihanaihana Luxembourgin puisto ja Père-Lachaisen hautausmaa, missä on haudattuna monta julkisuuden henkilöä, esimerkiksi Jim Morrison, Édith Piaf, Frédéric Chopin ja Oscar Wilde. Niin... Jos rahat sattuu loppumaan, niin tiedän että on vaihtoehtojakin, jotka on ihan ilmaisia.

On niin totta, että Pariisi on romantiikan kehto. Mä päätin jo silloin 18-vuotiaana, että joku päivä mä menen sinne mun elämäni miehen kanssa, jos sellaisen joskus saan. Paatuneimmankin kyynikon sydämen on pakko sulaa, kun katselee siellä rakastuneita pareja halailemassa Eiffel-tornin alla tai kävelemässä käsi kädessä auringonlaskussa Seinen rannalla. Mulla tulee nytkin sellaiset hyvät kylmät väreet, kun ajattelen sitä. Se oli niin kuin elokuvissa. Ah.

Nyt pitää kuitenkin palata hetkeksi takaisin maan pinnalle ja alkaa valmistautua iltavuoroon spurgujen mekassa aka työpaikassani. Onneksi mä voin töissäkin välillä uppoutua haaveilemaan mun kesän piristysruiskeesta, Pariisista.