Ain laulain työtäs tee

Oon päivitellyt tänne vähän laiskasti, mutta syy siihen on hyvin yksinkertainen. Keväällä jonkun tilapäisen mielentilahäiriön kourissa menin sanomaan pomolle, että kun mun luennot on kerta ohi toukokuun puoleenväliin mennessä ja oon vapaalla syyskuuhun asti, niin iskeköön mulle työvuoroja niin paljon kuin sielu sietää ja irti lähtee. En tosiaan tiedä mikä muhun meni. Mä muistin taas miksi mä lähdin opiskelemaan ja siirryin tekemään vaan pari vuoroa viikossa. Se paikka tekee musta osa-aikaisen ihmisvihaajan, mä sanon vaan.

Tällä hetkellä mä teen viis iltavuoroa viikossa, mikä periaatteessa tarkoittaa sitä, että sosiaalinen elämä on aika nollissa. Mä herään aamulla, juon pari kuppia kahvia, vähän valmistaudun, lähden töihin, tuun kotiin ja menen nukkumaan. Toista viisi kertaa viikossa. Kaikki muut tekee kaikkea kivaa päiväsaikaan, kun mä homehdun neljän seinän sisällä töissä, nähden auringon vaan silloin tällöin, kun onnistun karkaamaan tupakalle. Toisaalta ei mun työ niin kauheaa ole, vaikka asiakaskunta onkin aika... mielenkiintoista.

a) Siellä ei ikinä ole tylsää. Aina joku aloittaa riehumisen, sanoo jotain typerää tai suuttuu jostain. Mä en enää loukkaannu, jos joku yrittää loukata mua, vaan yritän nähdä asian hauskan puolen. Esimerkiksi, viime viikolla mä sain kuulla olevani paska asiakaspalvelija, koska annoin setelit ennen kolikoita. Sen jälkeen kyseinen tapavalittaja pamautti, että kyllähän se paskakin asiakaspalvelu on palvelua. No, niinpä. Kyseinen rouvashenkilö jaksaa aina valittaa kuinka huonosti asiat on meidän kaupassa ja kuinka siinä lähellä olevassa ”isossa, hienossa kaupassa” kaikki on niin paljon paremmin. Koko henkilökunta odottaa kieli pitkällä, milloin se oikeasti päättää alkaa asioida siinä isossa, hienossa kaupassa.

b) Mä tunnen kaikki asiakkaat, joten mä tiedän mistä ne tykkää ja mistä ei. Niitä on helppo palvella. Mä tiedän keneltä ei kannata kysyä etukorttia, ettei saa jotain uhkailuja ja valituksia siitä, miten valtio seuraa niiden alkoholinkulutusta ja ruokailutottumuksia. Mä tiedän ketkä on oikeasti kännissä ja kenellä on vaan joku henkistä terveyttä horjuttava juttu, mikä saa ne käyttäytymään oudosti. On esimerkiksi yksi nainen, ihan vaaraton, mutta sillä on jakautunut persoona. Sen kaksi persoonaa aina juttelee keskenään ja joskus äityy riitelemään keskenään, mikä saattaa vaikuttaa jonkun mielestä aika hurjalta. Yksi vuokratyöntekijä kerran kysyi onko sillä kaikki hyvin ja pitäisikö se heittää ulos, mutta mä sanoin ettei tarvitse, koska se on aina vähän sellainen ja loppujen lopuksi oikeasti vaaraton.

Ihmiset sillä alueella on tottuneet kaikkeen. Kerrankin sinne tuli joku mies, jota oli puukotettu ja jonka ranteesta kirjaimellisesti suihkusi verta sykäyksinä siihen kaupan lattialle. Ihmiset katsoi hetken ja jatkoi sitten asiointiaan ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut, loikkien verilammikoiden yli. Kaikkeen sitä tottuukin... Arvatkaa kuka sai siivota sen sotkun.

Joka tapauksessa, mun lyhyt mutta tuskainen pikaravintolaura oli paljon paljon kauheampi kuin mun nykyinen työpaikka ikinä, vaikka mä olenkin itkenyt siinä kassalla kerran joskus pari vuotta sitten yhden tosi inhottavan asiakkaan jälkeen. Mä tiedän nykyään, että niitä ilkeyksiä ja uhkailuja ei kannata ottaa tosissaan, koska yleensä se on alkoholi joka puhuu, ja niillä ihmisillä on itsellään tosi huono olla. Mä olen vain se ulkopuolinen, johon on helppo purkaa paineet. Sitä paitsi mä tiedän miten ne hommat hoidetaan siellä ja mä voin ylpeänä sanoa, että mä olen erittäin hyvä siinä. Ei omaa työpaikkaansa voi oikeasti vihata niin paljon, jos siellä käy jopa vapaa-aikanaan hengailemassa työkavereiden kanssa. Kauheaa tunnustaa, mutta kyllä mä oikeasti pidän siitä paikasta jollain tasolla. Ainakin työkavereista.

Duunia ja junnuja

Töissä huomaa kyllä, että on tullut kesä. Kaupan takana oleva pikkupuisto on täynnä bisseä lipittäviä spurguja. Mähän olen siis aina luullut, että dokaaminen julkisilla paikoilla on laissa ehdottomasti kielletty. Eilen kuitenkin sain kuulla, että pikniktyylinen sivistynyt juominen puistoissa on sallittu. Tämä tuli mieleen, kun viime keskiviikkona kaupalta piti soittaa kesän ekan kerran poliisit noukkimaan pari spurgua pois, kun ne käyttäytyivät vähän häiritsevästi (lue: joivat bisseä, vetivät housunsa alas ja kusivat ympäri puistoa). Ilmeisesti tätä ei kuitenkaan lueta pikniktyyliseksi juomiseksi. En mä ainakaan lukisi. Eilen illalla jouduttiin taas soittamaan poliisit paikalle, kun yksi vakioasiakas oli sammunut sinne puiston penkille jo viiden tai kuuden aikoihin. Joskus kahdeksan ja yhdeksän välillä se oli kierähtänyt penkiltä alas naamalleen sinne hiekkaan, ja ajateltiin että on parasta, jos joku tulee korjaamaan sen parempaan talteen. Sehän voi vaikka tukehtua omaan oksennukseensa siinä maassa maatessaan. Työkaveri soitti poliiseille, ja meidän piti mennä sinne tarkistamaan sen äijän kunto. Poliisit pyysi vähän ravistelemaan sitä, että nähdään onko se vielä elossa, mutta se oli kussut housuihinsa, joten työkaveri hellähkösti tökkäisi sitä kengällä. Kyllä se elossa oli. Se yritti kauheasti avata sen sepalusta, missä vaiheessa mun oli pakko kääntää selkäni. On asioita, joita ei vaan halua nähdä... Onneksi maija tuli aika pian hakemaan sen Kisikselle vähän ottamaan lepoa. En vaan ymmärrä, miten joku voi oikeasti juoda itsensä tohon kuntoon. Toisaalta ei se kai mikään ihme ole, kun näkee miten paljon ne ostaa päivässä. On niin surullista nähdä, miten ne samat asiakkaat ostaa sen Koffin lavan joka ikinen päivä. Miten joku voi juoda niin paljon päivässä?! Ja vielä bisseä.

Mä olin lauantaina ihan vastuullisesti liikenteessä Helsingin yöelämässä. Tuli töiden jälkeen hirveä ahdistus siitä, että joutuisin olemaan taas yhden illan kotona yksin neljän seinän sisällä. Lahjoin pikkusiskon jättämään telkkarista tulevan Crocodile Dundeen väliin lupaamalla ostaa sille sen leffan, ja laitoin kaverille viestiä, josko se haluais myös lähteä. Mä olen niiiiiin monta kertaa vannonut, etten enää ikinä mene siihen yhteen teinihelvettiin, mutta se aina unohtuu parin kuukauden jälkeen edellisestä käyntikerrasta. Sitä paitsi pikkusisko on vielä niin junnu, että olis kai ollut turha yrittääkään muualle. Mitä hyötyä on olla näin vanha, kun kukaan muu ei kuitenkaan pääse mihinkään?? Sitten kun ne muut on tarpeeksi vanhoja päästäkseen niihin kivoihin paikkoihin, mä olen niin vanha etten jaksa enää lähteä mihinkään, vaan istun kotona neulomassa villasukkia ja kaulaliinoja. Hahah. Itse asiassa mä teen sitä jo nyt.

Itse baari-ilta oli ihan ok, vaikka muu porukka olikin ”melko” nuorta. Olikohan ne kaikki edes oikeilla papereilla? Pikkusisko sopi sinne ikänsä puolesta kuin nyrkki silmään ja sillä kävikin itse asiassa aika hyvä flaksi! Joku hyvännäköinen junnu tuli istumaan meidän pöytään sen jälkeen, kun se oli iskenyt silmänsä itse Pikkusiskoon. Tiedättekö te sen tunteen, kun näkee jonkun tosi nuoren pojan, joka ei sinällään sytytä sen ikäisenä koska tietää miten nuori se on, mutta samalla myös tietää sen olevan tosi kuuma sitten joskus, kun se on kasvanut aikuiseksi? Pikkusiskon ihailija oli just sellainen. Tyypin ainut miinuspuoli oli se, että sen vähemmän hyvännäköiset junnukaverit liimautui myös meidän pöytään loppuillaksi. Yksi niistä oli varsinkin tosi rasittava. Sillä oli niin suuri ego, että se olis näkynyt jo kulman takaa. Heti ekaks se ilmoitti vähän ylimieliseen sävyyn, että se on sähköteekkari, mihin mä sanoin että arvasin sen, koska se näytti ihan teekkarilta. Se ei välttämättä ollut kohteliaisuus. Sen jälkeen se alkoi laveasti kertomaan, kuinka hyvä valkoviini- ja viskituntemus sillä on. Samaan hengenvetoon se alkoi selittää, kuinka Jack Daniels on ihan parasta. Mähän en siis ole tosiaankaan mikään viskiasiantuntija, mutta sen mäkin tiedän, että jos sä tiedät yhtään mitään viskeistä niin sä tiedät myös, ettei JD ole ihan sieltä parhaasta päästä. Jos sä siis arvostat hyvää makua enemmän kuin wannaberokkistaraimagoa. Sanoin sille, että mulla on himassa pullo 10-vuotiasta Glenfarclasia ja tyyppi kysyi multa mitä se on. Joo-o... Ainoat viskit mitä se tiesi oli varmaan just se Jack Daniels ja Jim Beam. Kaiken lisäksi se varmaan luuli, että se juttu mun viskipullosta oli kutsu sille tulla mun luo nauttimaan yhdessä sitä. Hell no.

Noh, makunsa kullakin... Tässä rasittavassa junnussa kuitenkin kiteytyi hyvin hyvin moni asia, mikä mua vituttaa miehissä – esim. tarve päteä koko ajan ja tuoda esille omaa ylivertaisuutta, millä ei oikeastaan ole pohjaa ollenkaan. Se oli kaiken lisäksi niin tyhmä, ettei älynnyt ottaa vinkistä vaarin, kun kaverin sanoi sille ihan suoraan, että se on tosi rasittava. Ei ei, se vaan sai lisää vettä sen myllyyn. Ehkä mun kuitenkin pitää olla ymmärtäväisempi. Olinhan mäkin sen ikäisenä vielä aika pelle ja hyvin tietämätön yhtään mistään. Jos se tyyppi jättäisi sen 24/7-pätemisen ja ylimielisyyden pois, niin se olisikin voinut olla ihan mukava ja miellyttävä keskustelukumppani. Kai.

Koko viikoksi on muuten luvattu täydellistä säätä ja helvetillistä auringonpaistetta. Arvatkaa kuka on töissä koko viikon!

Hoh hoijaa

Näin tänään pitkästä aikaa kahta mun parasta ystävää, jotka olen tuntenut ala-asteelta lähtien. Mä usein toivon, että olisi enemmän aikaa nähdä kaikkia mun ystäviä, mutta kuten on monta kertaa tullut jo ilmi, tää kulunut kouluvuosi on ollut aivan helvetillinen. Kaikki kouluhommat, joissa tosiaan meni aika useasti päivä aamusta iltaan koululla, ja siihen päälle vielä työ ja ajan uhraaminen jollekin miehelle, ne ei vaan tee hyvää kaverisuhteille. Mä usein podin huonoa omatuntoa siitä, että halusin nähdä niin paljon sitä yhtä tyyppiä, mutta en vaan voinut sille mitään. Mä halusin siitä niin hirveästi tulevan jotain, että tein aikaa sille... tapailulle (en mä uskalla sitä muuksi kutsua, vaikka sitä jatkuikin pari kuukautta), vaikka mulla ei sitä välttämättä olisikaan ollut. Huoh, sitä se ihastuminen teettää. Silti podin huonoa omatuntoa, koska olisin halunnut nähdä mun ystäviäkin, mutta sitten tuli taas ne kouluhommat ja työ. Elämä oli aika hektistä – juoksin Helsingin, Vantaan ja Kirkkonummen väliä 24/7, mutta olin niin onnellinen ettei mua oikeastaan haitannut viettää ensin aikaa kyseisen miehen kanssa, mennä sieltä suoraan kouluun, koulusta taas töihin ja hetkeksi kotiin nukkumaan. Oli se kuitenkin ehkä vähän liiankin hektistä ja huomasin, että olin koko ajan väsynyt ja kotona tosi ärtynyt. Ehkä sen takia on nyt hyvä, että on vähän... noh, hiljaisempi vaihe.

Musta tuntuu, että jollain tuolla ylhäällä on tosi huono huumorintaju. Viime aikoina on sattunut tosi paljon sellaisia juttuja, mitkä tuntuu suoranaiselta vittuilulta. Mä uskon karman voimaan päivä päivältä enemmän. Tänään sattui taas yksi melkein sellainen juttu, kun olin bussissa matkalla toisen edellämainitun ystävän luo. Bussi sattuu ikävästi menemään yhden tyypin asuinseudun läpi. Tätä yhtä tyyppiä tapailin viime syksynä muutaman kuukauden ja luulin taas vaihteeksi, että siitä tulisi jotain. Mies, sanottakoon häntä Poliisiksi, oli sopivasti vähän vanhempi, vaikutti (huom. avainsana ”vaikutti”) henkisesti vakaalta ja kaikin puolin ihanalta. Lyhyestä virsi kaunis, Poliisi kuitenkin osoittautui mulkuksi – ylläri – enkä oikeastaan enää kuullut hänestä yhtään mitään sen jälkeen. Ei sillä, että olisin halunnutkaan. Aina kuitenkin, kun menen bussilla sen seudun ohi, mieleeni tulee viime syksy. Niin tuli tänäänkin. Bussin tullessa siihen kriittiseen kohtaan, tämä tyyppi yhtäkkiä tuli mieleeni ja pohdin onkohan hän edelleen yhtä idiootti kuin viime syksynä. Katselin ajatuksissani bussin ikkunasta ulos liikennevaloissa seisovia ihmisiä, kun katseeni yhtäkkiä tarkentui yhteen heistä. Eikö siinä hölkännyt juuri tämä kyseinen tyyppi! Sydän hyppäsi kurkkuun ja mietin näkiköhän hän minut, kunnes muistin olevani bussissa Poliisin katseen ulottumattomissa. Tutkailin bussin ikkunasta häntä ja omia tuntemuksiani. Mokoma mulkku ei ollut edes hengästyneen näköinen. Lisäksi hän näytti yllättävän hyvältä. Vitutti tietää hänen olevan mulkku.

Nähdessäni hänet minulle tuli jotenkin kummallinen olo. Ei, minulla ei ole ikävä Poliisia, koska loppujen lopuksi hän teki minulle melkoisen paskasti. Ehkä enemmänkin minulla on ikävä sitä tunnetta, joka tulee kun olet ihastunut johonkin tyyppiin ja tiedät tunteen olevan molemminpuolinen. Se, kun voit pitää kädestä jotakuta. Se, kun sinulle tapahtuu jotain uutta ja jännittävää, ja haluat kertoa juuri sille ensimmäiseksi. Tulee väkisinkin vähän yksinäinen olo, kun miettii näitä juttuja.

Ehkä mä kuitenkin yritän nauttia nykyhetkestä parhaan kykyni mukaan, koska jos mä nyt alan kuvitella, että asiat olisi muka jotenkin paskasti, niin eiköhän mulle todisteta pian toisin heittämällä vähän lisää kuraa silmille. Eli katse eteenpäin, kohta on kesä!

Bitch slapped by karma

Kävinpä taas vaihteeksi viikonloppuna vähän ulkoilemassa tyttöjen kanssa yöelämässä. Tuli vähän kiire lähtö, kun piti viettää äitienpäivää enkä ollut ehtinyt edes ostaa alottelujuomia. Tämän takia en siis ehtinyt kuin pestä hiukset ja suoristaa ne, ennen kuin piti lähteä kiireellä lähimmälle ABC:lle ennen kuin kello tuli yhdeksän. Minulla ei siis ole tapana mennä julkisille paikoille ilman meikkiä, edes lähikauppaani - eihän sitä ikinä tiedä kuka tulee vastaan. Olisi pitänyt pitää se tälläkin kertaa mielessä... Luulin olevan tarpeeksi noloa, että törmäsin siellä yhteen työpaikkani asiakkaista. Kyseinen asiakas on suht nuori mies, ihan mukavannäköinen sellainen. En kuitenkaan yrittänyt piiloutua hyllyjen taakse vaan päätin, etten anna asian häiritä, minä saan olla ilman meikkiä julkisilla paikoilla, jos haluan. Oikeastaan en todellakaan halunnut, mutta olosuhteiden pakosta nyt tekee yhtä sun toista. Luulin siis tämän asiakaskohtaamisen olevan jo tarpeeksi noloa, mutta kuinka väärässä olinkaan! Menin jonottamaan nälkävuoden pituiseen kassajonoon ja vilkaisin miesmyyjää. Hän näytti jotenkin hirveän tutulta, joten aloin mielessäni automaattisesti selaamaan kaikkia tuttujani. Tiedätkö sen tunteen, kun älyät jotain kauheaa? Sydän jättää yhden lyönnin välistä, kylmä hiki kohoaa otsalle ja kädet tuntuvat yhtä tahmeilta kuin sen yläastepojan, jonka kanssa jouduit harjoittelemaan koulun itsenäisyyspäivätanssiaisia varten. Tunnistin nimittäin kassalla työskentelevän tyypin. Olin käynyt hänen kanssaan kerran treffeillä noin viitisen vuotta sitten, minkä jälkeen tajusin ettei hän ollut ollenkaan minun tyyppiäni. Valitettavasti hän ei tuntenut samoin eikä uskonut, kun sanoin ettei varmaan kannata nähdä enää. Hän roikkui melkein (vain melkein) kirjaimellisesti nilkassani kiinni ja rukoili, että voisimme nähdä uudestaan. Se rasitti minua uskomattoman paljon, joten kun hän veti esiin sen kuuluisan ”voidaanko olla edes ystäviä” –kortin, minulla meni hermot. Jos muistini ei petä, taisin sanoa hänelle, että minulla on jo tarpeeksi ystäviä. Hups... Sen ainakin muistan, että hän loukkaantui verisesti. Mutta ihan oikeesti, jos ei oltu edes alun perin ystäviä, niin miksi pitäisi ryhtyä sellaisiksi tällaisen jälkeenkään? Mutta kuten olemme jo monta kertaa todenneet, karma’s a bitch... Totta kai seuraavan kerran, kun törmään häneen, olen ilman meikkiä ja aivan järkyttävän näköinen. Ehkä oikeastaan ansaitsin sen. Luulen, että hän tunnisti minut, koska ei katsonut minua kertaakaan silmiin koko kassatapahtuman aikana. Se tyyppi ansaitsisi jonkun palkinnon katsekontaktin välttelytaidoistaan.

Eilen töissä sattui yksi kumma juttu. Kaupoissahan tunnetusti soi maailman paskin musiikki, ainakin mun työpaikalla. Sen tosin selittää se, että se musiikki valitaan pääasiallisesti asiakaskunnan mukaan, mikä minun työpaikallani koostuu suurimmaksi osaksi 50-v. äijänkäppyröistä ja sen sellaisista. Jokapäiväinen iskelmäannos on siis taattu. Kaikista hirveintä on, että ne samat kappaleet soi uudestaan ja uudestaan ja UUDESTAAN. Ennen pitkää sitä muistaa ulkoa sen järjestyksen, missä ne kappaleet tulee. Joka tapauksessa, olin juuri takahuoneessa, kun joku outo kappale alkoi soida, eikä se todellakaan ollut iskelmää. Tiesin, että tunnistin kappaleen, koska minulle tuli siitä mieleen surullisia muistoja viime talven lopusta. Selasin mieleni arkistoja, kunnes muistin, että siinä biisissä oli tämän bloginkin alussa esiintyneen tyypin biisissään käyttämä sample. Pakko sanoa, että mun päivä meni aikalailla pilalle siinä vaiheessa. Tai siis... Jotenkin tuli vaan hirveän surullinen fiilis. Älysin etten mä ole tainnut vieläkään päästä kokonaan yli siitä, mikä ehkä eniten vitutti mua. On niin turhaa jäädä roikkumaan johonkin, kun se toinen ei vaan halua. Ja siitä päättymisestä on jo kuitenkin melkein pari kuukautta, luulisi että tässä ajassa olisi jo osannut päästää ihan sataprosenttisesti irti. Huomaan vaan taas saman kaavan toistuvan, mä lipsun mun viime kesän pahoihin tapoihin ja yritän täyttää jonkun jättämän aukon väärillä ihmisillä. Vähän niin kuin yrittäisi tunkea neliön muotoista palikkaa ympyrän muotoiseen aukkoon. Ei se vaan toimi, mutta kun on tyhmä niin ei usko. Kaikista pahinta on, että mä huomasin kuuntelevani sen biisejä vaan, että kuulisin sen äänen. Oon sairas. Voiko tällaisen perusteella hakeutua hoitoon?

Sinkkuja ja lätkää

Mikä tässä keväässä oikein on, kun kaikki mun tuntemat parit eroaa? Eikö ne tajua, että mun maailmalta menee pohja, kun niiden päällisin puolin ah-niin-ihanilta ja kestäviltä vaikuttaneet parisuhteet romahtaa ennen kuin ehdit edes silmiä räpäyttää? Mulla menee usko parisuhteisiin ihan lopullisesti! Ei, en suostu hyväksymään, että ehkä niillä oli isoja ongelmia. Kaikkien pitäisi pysyä yhdessä, jotta mulle tulisi parempi mieli ja että voisin rauhassa jatkaa uskomista ikuiseen rakkauteen ja kaikkeen muuhun, mihin ei aina välttämättä kannata uskoa.

On vaan tosi masentavaa avata Facebook ja  huomata aina uusi ”tämä henkilö on nyt sinkku” –ilmoitus. Eniten vituttaa miespuolisten kavereiden tällaiset ilmoitukset. Ei siis se itse ilmoitus, vaan se, että usein ne on höystetty noin miljoonalla tykkäyksellä (niiden miespuolisten kavereiden, totta kai) ja melkein samalla määrällä typeriä kommentteja, tyyliin ”vittu äijä on nyt vapaa!!”, ”millon lähetään pokaa naisii” ja ”onnittelut!”. Siis kuka iloitsee näistä asioista. Vitun idiootit. Saa olla tyhmä, mutta älä pliis tee sitä FB:ssä, missä sun tyhmyyttä ei seuraa vain sun omat kaverit, vaan kavereiden kaverit ja vielä kavereiden kavereiden kaverit, kun kaikki kertoo eteenpäin miten typeriä juttuja joku taas laukoi jossain.

Ehkä se on se tuleva kesä. Kaikki haluaa viettää villin sinkkukesän, harrastaa villiä sinkkuseksiä, dokata milloin huvittaa ja kuinka paljon huvittaa ja vaikka sammua Kaivarin puistoon jonkun kanssa, jos sattuu sillä päällä olemaan, ja tulla kotiin julkisilla eilisissä vaatteissa, kun muut jo raahautuu töihin. Ymmärrän sinänsä houkutuksen. Itsekin pohdiskelin vähän tulevaa kesää ja ajattelin, että mitä jos olisin parisuhteessa. En voisi tehdä välttämättä niitä asioita, mitä MINÄ haluan tehdä. Pitäisi kysyä siltä toiselta tai vähintään ilmoittaa, että hei, mä lähden nyt roadtripille tyttöjen kanssa. Olisihan se aika kohteliasta. Kai. Minulle tuli tämä vain mieleen, kun kirjoitin listaa kaikista niistä asioista, mitä haluan tänä kesänä tehdä. Mietin kenen kanssa ne tekisin, ja ensimmäisenä mieleeni tuli siskoni ja kaverini. Jotenkin tuntuu, että jos mukana olisi mies... En tiedä, että se jotenkin häiritsisi. Mulla on lähinnä huonoja kokemuksia poikaystävän ja kaveripiirin yhdistämisestä, ja kavereiden kesken on aina ollut parasta. Jotenkin tuntuu siltä, että niin se tulee aina olemaankin. Mä varmaan tunnen itsekin kesän lähestyvän vaikutuksen. Mä itse asiassa aiheutan itse sen, että olen vielä 35-vuotiaana yksin. Tänään se vaan ei tuntunut niin kauhealta ajatukselta.

Joka tapauksessa, tässä mun kesälista:

1. Tee mökkireissu - grillaa hyvää safkaa, ui ja ota aurinkoa.

2. Mene Amarilloon syömään fajitaksia. Tämän jälkeen olo on niin turvonnut, että uimisen ja auringonpalvomisen voi jättää seuraavalla päivälle.

3. Käy Luukissa nauttimassa auringosta, mielellään aikaisin arkipäivinä, milloin se EI ole täynnä lapsiperheitä, jotka saattaa aiheuttaa pysyvän kuulovaurion ja hermojen menetyksen.

4. Käy Mattolaiturilla. Mm.

5. Käy mielellään Mattolaiturin jälkeen Kaivolla.

6. Käy itse asiassa myös Kaivon terassilla päiväsaikaan parilla.

7. Mene jätskille Kaivariin. Ota vaikka siideri tai pari.

8. Käy katsomassa oravia Seurasaaressa. Nudistirannan voi jättää väliin.

9. Osta herneitä Kauppatorilta.

10. Käy Bodominjärven laiturilla kesäiltana. Hyttyssuihke on aika jees karkotin, mutta allekirjoittanut on huomannut myös tupakansavun toimivan toisinaan.

11. Käy Shakerissa parilla. Taivaallista!

12. Pidä nykkifiilistelypäivä. Valmista henny&sour –drinksuja ja tee Pizza Hut –pizzaa.

Ah. Ihanan alkoholipitoinen kesä.

Tänään ohjelmassa ei ole valitettavasti mitään edellämainituista. Jostain syystä kaverini ovat muuttuneet miehiksi ja haluavat katsoa illan lätkämatsin telkkarista. Minä henkilökohtaisesti en ymmärrä miksi kukaan nainen haluaa katsoa jääkiekkoa, paitsi jos haluaa käyttää sitä jossain pokausyrityksessä avauskeinona. Jos vaihtoehdot kuitenkin ovat a) yksin kotona istuminen ja kirjanpidon pänttääminen ja b) lätkämatsi kahden tilapäisen mielentilahäiriön kourissa olevan henkilön seurassa, valitsen jälkimmäisen.