Oon päivitellyt
tänne vähän laiskasti, mutta syy siihen on hyvin yksinkertainen. Keväällä
jonkun tilapäisen mielentilahäiriön kourissa menin sanomaan pomolle, että kun
mun luennot on kerta ohi toukokuun puoleenväliin mennessä ja oon vapaalla
syyskuuhun asti, niin iskeköön mulle työvuoroja niin paljon kuin sielu sietää
ja irti lähtee. En tosiaan tiedä mikä muhun meni. Mä muistin taas miksi mä
lähdin opiskelemaan ja siirryin tekemään vaan pari vuoroa viikossa. Se paikka
tekee musta osa-aikaisen ihmisvihaajan, mä sanon vaan.
Tällä hetkellä
mä teen viis iltavuoroa viikossa, mikä periaatteessa tarkoittaa sitä, että
sosiaalinen elämä on aika nollissa. Mä herään aamulla, juon pari kuppia kahvia,
vähän valmistaudun, lähden töihin, tuun kotiin ja menen nukkumaan. Toista viisi
kertaa viikossa. Kaikki muut tekee kaikkea kivaa päiväsaikaan, kun mä homehdun
neljän seinän sisällä töissä, nähden auringon vaan silloin tällöin, kun
onnistun karkaamaan tupakalle. Toisaalta ei mun työ niin kauheaa ole, vaikka
asiakaskunta onkin aika... mielenkiintoista.
a) Siellä ei
ikinä ole tylsää. Aina joku aloittaa riehumisen, sanoo jotain typerää tai
suuttuu jostain. Mä en enää loukkaannu, jos joku yrittää loukata mua, vaan
yritän nähdä asian hauskan puolen. Esimerkiksi, viime viikolla mä sain kuulla
olevani paska asiakaspalvelija, koska annoin setelit ennen kolikoita. Sen
jälkeen kyseinen tapavalittaja pamautti, että kyllähän se paskakin
asiakaspalvelu on palvelua. No, niinpä. Kyseinen rouvashenkilö jaksaa aina
valittaa kuinka huonosti asiat on meidän kaupassa ja kuinka siinä lähellä
olevassa ”isossa, hienossa kaupassa” kaikki on niin paljon paremmin. Koko
henkilökunta odottaa kieli pitkällä, milloin se oikeasti päättää alkaa asioida
siinä isossa, hienossa kaupassa.
b) Mä tunnen
kaikki asiakkaat, joten mä tiedän mistä ne tykkää ja mistä ei. Niitä on helppo
palvella. Mä tiedän keneltä ei kannata kysyä etukorttia, ettei saa jotain
uhkailuja ja valituksia siitä, miten valtio seuraa niiden alkoholinkulutusta ja
ruokailutottumuksia. Mä tiedän ketkä on oikeasti kännissä ja kenellä on vaan
joku henkistä terveyttä horjuttava juttu, mikä saa ne käyttäytymään oudosti. On
esimerkiksi yksi nainen, ihan vaaraton, mutta sillä on jakautunut persoona. Sen
kaksi persoonaa aina juttelee keskenään ja joskus äityy riitelemään keskenään,
mikä saattaa vaikuttaa jonkun mielestä aika hurjalta. Yksi vuokratyöntekijä
kerran kysyi onko sillä kaikki hyvin ja pitäisikö se heittää ulos, mutta mä
sanoin ettei tarvitse, koska se on aina vähän sellainen ja loppujen lopuksi
oikeasti vaaraton.
Ihmiset sillä alueella
on tottuneet kaikkeen. Kerrankin sinne tuli joku mies, jota oli puukotettu ja
jonka ranteesta kirjaimellisesti suihkusi verta sykäyksinä siihen kaupan
lattialle. Ihmiset katsoi hetken ja jatkoi sitten asiointiaan ihan kuin mitään
ei olisi tapahtunut, loikkien verilammikoiden yli. Kaikkeen sitä tottuukin...
Arvatkaa kuka sai siivota sen sotkun.
Joka
tapauksessa, mun lyhyt mutta tuskainen pikaravintolaura oli paljon paljon kauheampi
kuin mun nykyinen työpaikka ikinä, vaikka mä olenkin itkenyt siinä kassalla kerran
joskus pari vuotta sitten yhden tosi inhottavan asiakkaan jälkeen. Mä tiedän
nykyään, että niitä ilkeyksiä ja uhkailuja ei kannata ottaa tosissaan, koska yleensä
se on alkoholi joka puhuu, ja niillä ihmisillä on itsellään tosi huono olla. Mä
olen vain se ulkopuolinen, johon on helppo purkaa paineet. Sitä paitsi mä
tiedän miten ne hommat hoidetaan siellä ja mä voin ylpeänä sanoa, että mä olen erittäin
hyvä siinä. Ei omaa työpaikkaansa voi oikeasti vihata niin paljon, jos siellä
käy jopa vapaa-aikanaan hengailemassa työkavereiden kanssa. Kauheaa tunnustaa,
mutta kyllä mä oikeasti pidän siitä paikasta jollain tasolla. Ainakin
työkavereista.

Minulle johtaja sanoi kun aloitin työt: Silloin kaikki on hyvin, kun töihin on kiva tulla ja sieltä on kiva lähteä kotiin.
VastaaPoistaEli hienoa kun tykkäät ainakin työstäsi. Ja iltavuoroissa on myös hyvät puolensa: Päivällä voi ottaa aurinkoa ja töiden jälkeen pääsee parhaaseen aikaan suoraan ihmisten seuraan.
Noh, töihin ei välttämättä ole kiva tulla mutta sieltä on aina kiva lähteä kotiin :D sen takia mä en melkeinpä ikinä ole myöhässä, kun meen sinne puol tuntia etuajassa valmistautumaan henkisesti :)
Poista