Paris, je t'aime

Mulla on ihania uutisia! Mä lähden heinäkuussa viikoksi Pariisin! Tapaan siellä mun isän, jota en ole nähnyt melkein pariin vuoteen, ja lisäksi mun molemmat pikkusiskot, jotka on nyt aikalailla hajaantuneet maailmalle. Siskokset siis kokoontuvat Pariisissa ja lähdetään sieltä yhdessä takaisin Helsinkiin. Mä en oikeasti malta odottaa, siitä on nimittäin jo 7 vuotta, kun viimeksi olin Pariisissa. Mulla on sieltä vain hyviä muistoja, vaikka olinkin vasta 18-kesäinen silloin ja aika ulalla kaikesta uudesta. Se tunnelma oli jotain ihmeellistä, edes se ranskalaisten surullisenkuuluisa koppavuus ei haitannut, koska olin niin in love sen kaupungin kanssa. Lisäksi asiaa saattoi auttaa se, että osaan ranskaa aika hyvin, niin silläkin pystyi kommunikoimaan paikallisten kanssa. En ymmärrä miten se englannin puhuminen on niille niin vaikeaa, mutta ei se mitään! Onhan ranska rakkauden kieli.

Luojalle kiitos mulla tulee hyvä palkka nyt JA lomarahat JA vielä parempi palkka ensi kuussa! Apua, mun piti maksaa se Nykin reissun luottokorttilasku pois näillä rahoilla... Voi herranjumala, pitää pysyä tiukkana ja ostaa vain ja ainoastaan tarpeellisia juttuja. Niin. Niitä tarpeellisia juttuja varmasti löytyy aivan ihanasta outletparatiisista Etelä-Pariisin nurkilla olevasta La Vallée Villagesta. Aargh mitä mä teen! Selailin jo niiden nettisivuja kuola valuen – sieltä löytyy kaikkea Armanista, Calvin Kleinista, Dieselistä, Michael Korsista, Valentinosta ja Jimmy Choosta Versaceen... Naisten vaatteita, asusteita, alusvaatteita, kenkiä, koruja, home&lifestyle –juttuja... Kuulemma pilkkahinnalla alkuperäishintaan verrattuna. Okei, nyt pitää rauhoittua. Pariisissa on niin paljon muutakin tehtävää ja nähtävää kuin shoppailu, esimerkiksi ihanaihana Luxembourgin puisto ja Père-Lachaisen hautausmaa, missä on haudattuna monta julkisuuden henkilöä, esimerkiksi Jim Morrison, Édith Piaf, Frédéric Chopin ja Oscar Wilde. Niin... Jos rahat sattuu loppumaan, niin tiedän että on vaihtoehtojakin, jotka on ihan ilmaisia.

On niin totta, että Pariisi on romantiikan kehto. Mä päätin jo silloin 18-vuotiaana, että joku päivä mä menen sinne mun elämäni miehen kanssa, jos sellaisen joskus saan. Paatuneimmankin kyynikon sydämen on pakko sulaa, kun katselee siellä rakastuneita pareja halailemassa Eiffel-tornin alla tai kävelemässä käsi kädessä auringonlaskussa Seinen rannalla. Mulla tulee nytkin sellaiset hyvät kylmät väreet, kun ajattelen sitä. Se oli niin kuin elokuvissa. Ah.

Nyt pitää kuitenkin palata hetkeksi takaisin maan pinnalle ja alkaa valmistautua iltavuoroon spurgujen mekassa aka työpaikassani. Onneksi mä voin töissäkin välillä uppoutua haaveilemaan mun kesän piristysruiskeesta, Pariisista.