Tunnustusten aika

(Päivitetty 16.4.2012)

Olen keskittynyt ehkä liikaakin miesten parjaamiseen. Minä nyt vain satun olemaan seksuaaliselta suuntautumiseltani heteroseksuaali, eli minulla ei siis ole hirveästi kokemusta naisista. Olen kyllä kerran pussannut naista kokeilumielessä, tosin alkoholin vaikutuksen alaisena, mutta ei se herättänyt mitään tunteita. Hmm, huulikiilto oli kyllä kivan makuista... Joka tapauksessa, ainut nainen, jonka minä tunnen läpikotaisin on minä itse – kukas muukaan? Minullakin on huonot puoleni, mutta yritän lohduttautua sillä, että edes tiedostan ne. Harmi, että ne huonot puolet tuntuvat välillä olevan niin ylivoimaisia.

Ensinnäkin, osaan olla äärettömän neuroottinen. Se on varmaan tullut jo ilmi tähänastisista kirjoituksistani. En vain voi sille mitään! Olen niin tottunut pettymyksiin ja ikäviin yllätyksiin, että en osaa enää oikein kuvitella tapailevani ketään ilman näitä ikäviä lisämausteita. Kyse ei ole siitä, etten haluaisi, ei todellakaan. Ehkä ennen tarkoituksella etsinkin käsiini niitä mulkkuja, joiden kaikki tiesivät olevan kunnottomia pelimiehiä, mutta nykyään asiat ovat aivan toisin. Tai no, yleensä ne kuitenkin loppupeleissä paljastuvat kunnottomiksi pelimiehiksi tänäkin päivänä, mutta ainakin sain aivan erilaisen kuvan alussa ja sen takia heihin ihastuinkin. Tämä ei tee neuroottisuudestani yhtään sen helpompaa käsitellä, koska yleensä pelkoni käyvät toteen. En tiedä johtuuko se juuri siitä, että pelkään niin tapahtuvan, vai siitä, että suurin osa miehistä oikeasti on mulkkuja. Manaanko minä oikeasti neuroottisuudellani pahan esiin kaikissa niissä tyypeissä, pelotanko minä heidät pois sitoutumishalullani? Se on tavallaan niin ironista, sillä ennen (sanotaan nyt 3-4 vuotta sitten) minä olin se sitoutumispelkoinen, joka halusin vain leikkiä, ja jouduin olemaan inhottava mukaville tyypeille, jotka eivät sitä ansainneet. Itse asiassa ”joutua” on väärä sana, sillä ei kenenkään ikinä tarvitse olla kenellekään inhottava ja paskamainen. Minä olin vain pelkuri enkä uskaltanut sanoa suoraan ei kiitos. Karma's a bitch... Ei neuroottisuuteni niistä mukavista tyypeistä johdukaan. Miten se edes voisi, kun deittailemani normaalit mukavat tyypit voidaan laskea alle yhden käden sormilla? Joka tapauksessa, nyt kun minä olen hieman järkevöitynyt ja tiedän mikä on oikein ja mitä oikein haluan, saan itse paskamaista kohtelua. Minun on kyllä pakko myöntää, että itse en ole ikinä ollut niin hirveä kuin minulle ollaan oltu. Oli yksi tyyppi, josta kävi ilmi, että hän onkin naimisissa ja hänellä on lapsi. En tavannut häntä enää sen jälkeen, kun sain tietää asiasta yhteiseltä tutultamme. Tämä tuttu myös kertoi minulle mulkun sanoneen, että mistä vitusta se muija sai tietää kaiken sen, koska nyt se ei ikinä pääse suoraan puhuttuna painamaan mua. Tulipa ihan hirveän kiva olo sen jälkeen. Ja se vielä vaikutti niin mukavalta ja kohteliaalta – niin kypsältä. Lisäksi sain kestää henkistä ja jollain tavalla myös fyysistä väkivaltaa eksäni suunnalta. Myöhemmin sain tietää hänen myös pettäneen minua. Olipa yllätys. Miten voin edes yrittää selittää kenellekään neuroottisuuteni syitä, jos joku niitä ihmettelee, kun tuntuu niin pahalta puhua näistä asioista?

Toinen huono puoleni on läheisyyden pelko, mikä oikeastaan juontaa juurensa juuri neuroottisuudestani ja sen aiheuttajista. Minua alkaa ahdistaa, jos mies jota olen juuri alkanut tapailla, puhuu minulle pehmeitä ja kertoo kuinka paljon minusta tykkää. Pelkään, että se on vain paskapuhetta enkä voi uskoa sitä todeksi. En osaa vastata siihen mitenkään, koska mitä jos se ei kestäkään? Jos joku on kiltti, kunnollinen, hellä ja huomaavainen, minulle tulee epämukava olo, ihan kuin jokin olisi pielessä. Se tuntuu liian hyvältä ollakseen totta. Jos en ole täysin 100% varma toisen tunteista, en uskalla kertoa mitä oikeasti tunnen ja kuinka paljon välitän. On niin vaikeaa tulla kuorestaan ulos ja ehkä sen takia saatan vaikuttaa todella kylmältä joidenkin ihmisten mielestä. En myöskään jollain tapaa pidä fyysisestä kosketuksesta, esim. halailusta, ainakaan kovin alkuvaiheessa. Tai siis... tätä on kyllä tosi vaikea selittää. Minä oikeasti pidän halailusta ja toisen lähellä olemisesta, mutta se on minulle joskus uskomattoman vaikeaa. En osaa halata ihmisiä tai ylipäätään ottaa fyysistä kontaktia oma-aloitteisesti ilman rohkaisua. Vasta sitten kun oikeasti uskon, että tyyppi puhuu totta ja oikeasti välittää minusta, uskallan rentoutua.

Kolmas ongelmani on mustasukkaisuus. En ennen ollut ollenkaan mustasukkainen, en edes osannut olla. En tarkoita ettenkö olisi välittänyt ollenkaan siitä, pokaileeko mies muita naisia samaan aikaan, en vain osannut edes ajatella sitä ja stressata siitä. Eksäni valittikin minulle jo alkuvaiheessa siitä, että en ole yhtään mustasukkainen hänen tekemisistään. Itse hän kyllä oli mustasukkainen. Se meni jopa niin pitkälle, etten saanut lähteä kavereideni kanssa reissuun tai baariin. Jos uskalsin väittää vastaan ja sanoa, että oikeasti halusin mennä, sain aikaan vuosisadan riidan. Lopulta en enää jaksanut riidellä vaan alistuin hänen tahtoonsa enkä enää edes halunnut lähteä minnekään, vain jotta välttäisin ne kauheat riidat. Huoh. Joka tapauksessa, eksäni käsitti mustasukkaisuuteni puutteen niin, etten minä välitä hänestä tarpeeksi. Tämän takia hän alkoi tarkoituksella tehdä asioita, jotta saisi minussa heräämään mustasukkaisuuden tunteita. Hän onnistui siinä erittäin hyvin. En ymmärrä, miksi kestin häntä niin pitkään ja miksi annoin hänen tehdä niitä asioita puuttumatta niihin mitenkään tai sanomatta, kuinka pahalta se kaikki minusta tuntui. Nyt tuntuu ihan siltä, kuin joku olisi avannut mustasukkaisuuden pullon korkin, enkä minä saa sitä enää kiinni. Ei välttämättä edes ole mitään syytä olla mustasukkainen, mutta jotenkin minä vain pienessä mielessäni keksin kuvitteellisia (ja joskus ei niin kuvitteellisia) juttuja, joista olla mustis.

Minä en vaadi mieheltä mitään muuta kuin kiltteyttä ja aikaa. Joku joskus sanoi, että aika on ihmisen kallisarvoisin omaisuus. Niin onkin, mutta jos se toinen ihminen on oikeasti sen arvoinen, minä olen ainakin valmis antamaan sen lahjan. Miksi on niin vaikeaa saada sitä siltä toiselta?

”From my experience, honey, if he seems too good to be true—he probably is.”

-Samantha Jones

 (kuva: we heart it)