Ajatuksia epävarmuudesta pt. 1

On vaikeaa ja joskus ehkä hieman turhauttavaa yrittää rakentaa parisuhdetta ja antaa itsestään jatkuvasti 100% sille toiselle ihmisille saamatta välttämättä kuitenkaan samaa takaisin. Ei ole helppoa laittaa itseään sillä lailla täysillä likoon. Englanniksi on hieno sanonta, ”once bitten, twice shy”, mitä tykkään käyttää. Jos sinulle on kerran tehty paskat paljastettuasi täysin kaikki heikkoutesi toiselle ihmiselle, on se kaksin verroin vaikeampaa tehdä uudestaan, koska pelkäät saman tapahtuvan taas uudestaan.

Ihmismieli on kyllä kummallinen – vaikka kuinka monta kertaa saisi turpaansa, oli se sitten henkisesti tai fyysisesti, aina sitä jaksaa yrittää ja yrittää. Toivo kuolee viimeisenä, vai miten se meni? Minä olen elämäni aikana seurustellut vain yhden kerran vakavasti. Olen kuitenkin tapaillut erinäisiä tyyppejä tässä vuosien varrella, vain huomatakseni, että joko minussa tai suurimmassa osassa miehiä (tai siis minun tapailemiani miehiä) on jotain... kummallista. Minua ei ole ikinä oikeastaan jätetty, mikä ei suinkaan johdu siitä, että olisin jotenkin ylitsevuotavan ihana ja täydellinen ja vaikka mitä, ei todellakaan. Minussakin on vikani, mutta jos nyt lähtisin avaamaan niitä, niin en ikinä pääsisi asiaan. Keskitymme niihin siis joskus myöhemmin. En ole oikeastaan ikinä ollut seksisuhteiden perässä juokseva tyttö, ne eivät vain ole minua varten. Senpä takia olen päätynyt katkaisemaan kaikki uudet tuttavuuteni, kun olen huomannut mitä ne tyypit ovat oikeastaan halunneet minusta. Niissä tapauksissa, kun minä en ole ollut se, joka koko homman päättää, on Herra X antanut jutun kuivahtaa huomattuaan, että minä haen vakavaa parisuhdetta eli täysin eri asiaa kuin hän. Minä kaipaan läheisyyttä ja jonkun, jonka kanssa voi jakaa kaiken, oli kyse sitten murheista tai ilonaiheista. Olen pohjimmiltani toivoton old school romantikko, mikä on toisinaan aiheuttanut minulle ongelmia, sillä minun kaltaiseni tuntuvat olevan sukupuuttoon kuoleva laji. Romanttisuus ja toisinaan ehkä jopa lievästi konservatiiviset arvot parisuhdeasioissa nyt eivät vain ole kovin kovassa huudossa tällä hetkellä, mitä trenditutkimuksiin tulee 2010-luvulla. Toisinaan jatkuvat pettymykset ja pelot saavat sisäisen kyynikkoni nousemaan pintaan, mutta loppujen lopuksi se pikkutyttö, joka luki L. M. Montgomeryn Anna-sarjaa ja Pientä runotyttöä iltaisin kuin Raamattua, nousee aina uudestaan pintaan. Onneksi.

Sinänsä joskus toivon, että olisin jättänyt aloittamatta sen yhdenkin vakavan suhteen, sillä välillä tuntuu, ettei siitä kostunut juuri muuta kuin noin tsiljoona uutta henkistä kolhua. Toisaalta taas kun ajattelen järkevästi, ymmärrän että se oli kasvattava kokemus, niin kuin yleensä kaikki huonot kokemukset ovat. Ainakin nyt tiedän mitä en ikinä mieheltä halua, mitä ominaisuuksia kannattaa välttää kuin ruttoa ja minkälaista kohtelua saadessani tiedän näyttää ovea tai painella siitä itse ulos, kun vielä järki juoksee ja jalat kantavat. Sen takia on ehkä jollain sairaalla tavalla suositeltavaa jokaiselle käydä läpi elämässään edes yksi paska parisuhde – ainakin sen jälkeen tietää mitä haluaa ja mitä ei.

To be continued - jatkuu seuraavassa postauksessa.

 (kuva: weheartit.com)