Juttelin tässä päivänä muutamana erään tuttavani kanssa. Katsoimme
televisiota ja sieltä sattui tulemaan mainos masennuksesta.
’Missä masennus sattuu?’ oli mainoksen slogan. Se sai minut ajattelemaan sitä,
miten monet ihmiset ovat syvästi masentuneita ja aivan turhaan. Masennuksen
takia raahaudutaan lääkärin vastaanotolle, joka määrää paria erilaista nappia,
ja elämän olisi tarkoitus sitten muuttua siitä paremmaksi. Just joo.
Keskustelimme tuttavani kanssa siitä, kuinka emme usko masennuslääkkeiden lopulta
auttavan yhtään. Minun mielestäni masennukseen on aina syy. Jos ajatellaan
vaikka rikkinäistä leivänpaahdinta, sen rikkinäisyyteen on syy. Pysyttekö
perässä? Jos haluat, että saat jatkossakin aamuisin paahtoleipää, korjaat
leivänpaahtimen. Sama juttu ihmisten kanssa, masennukseen on syy ja jos haluat
päästä yli masennuksesta, korjaat syyn tai ainakin yrität korjata sen. Edelleen
sama juttu, vaikka et olisikaan masentunut – jos jokin asia (tai asiat, jos huonosti
menee) elämässäsi on huonosti, korjaat syyn siihen. Kuulostaa yksinkertaiselta
vai mitä? Ei ehkä kuitenkaan... Mutta jostain pitää aloittaa. Minä aloitan
selvittämällä, mikä minun elämässäni oikein mättää, jos siinä loppujen lopuksi
mättää mikään. Tästä saattaa tulla pitkä tarina.
Mikä mättää?
- Työpaikka
- Ihmissuhteet (toisinaan, mahtuuhan niihin paljon hyvääkin)
- Motivaation puute asioiden muuttamiseen
Usein tuntuu siltä, että omassa elämässä olisi kaikki rumasti sanottuna
melko paskaa, mutta kun alan ajatella asiaa tarkemmin ja kirjoitan tätä listaa,
huomaan, että eivät ne asiat nyt ehkä olekaan ihan niin huonosti kuin
kuvittelin. Hmm. Ehkä kaikki riippuu perspektiivistä... Perusklisee Afrikan
lapsista toimii tässä aika hyvin, vaikka en henkilökohtaisesti pidäkään
kliseistä. Mutta kuitenkin, kaikki ne vitsit siitä, miten naiset suurentelevat
ongelmia ja luovat ongelmia sinne, missä niitä ei alun perin edes ollut,
ovatkin ehkä totta. Ainakin minun kohdallani. Varsinkin miesasioissa. Olen
toisinaan erittäin neuroottinen ja epävarma ihminen ja elän kummallisessa
optimismin ja pessimismin välimaastossa. Melkeinpä aina odotan lapsellisen
naivisti asioiden sujuvan täydellisesti ja juuri niin kuin minä haluan, mutta
kun asiat alkavatkin mennä aivan päin vittua, ajattelen että ”no ei tämä nyt
mikään yllätys ollut, näinhän se aina menee” ja vaivun hetkellisesti lievään
masennuksen alhoon. Viime aikoina olen kuitenkin lisännyt optimismin ja
pessimismin katsantokantojen väliin ripauksen realismia – miksi oikeastaan
masennun niin syvästi vastoinkäymisistä ja tyhjistä odotuksista? Siis eihän
elämä niihin lopu. Ja edelleen toistan samaa, jos minua häiritsee jokin asia,
miksen tekisi asialle jotain? Eihän tässä elämässä helvetti vieköön mitään saa,
jos ei mitään otakaan.
Tämän kaiken olisin toivonut oppivani jo aikoja sitten. Joten
minähän otan. Entisestä hiirulaisesta on tullut omat mielipiteensä ilmoille
saava ja asioihin tarttuva nuori nainen. Minua ei enää tallota, ja jos en
jotain saa yrittämisestä huolimatta, niin sitten sitä ei oltu minulle
tarkoitettukaan. Se pieni optimisti minussa (ja ehkä vähän realistikin, hah
hah) ajattelee, että minulle on sen sijaan luvassa jotain vielä parempaa.
Esimerkiksi, jos yrität luoda randomin, täysin teoreettisen mulkun kanssa parisuhdetta, eikä se yrittämisestä
huolimatta onnistu (yrittämisestä syytettäköön tilapäistä mielentilahäiriötä),
niin kai sitä nyt pikku hiljaa älyää, ellei aivan ameeban tasolla ole, että on
parempi olla koko loppuelämänsä yksin sen koiran tai 20 kissan kanssa, kuin
sietää jotain emämulkkua silmissään. Kaikista asioista voi ja tulee löytää se
pilven hopeareunus. Ajatellaan vaikka, että olet kolme- tai neljäkymppinen
sinkku. Mitä hyvää siinä on? Et ole tilivelvollinen kenellekään menemisistäsi,
siitä kuinka paljon törsäsitkään siihen Michael Korsin laukkuun palkastasi ja
siitä kuinka nopeasti se valkkaripullo tyhjenikään, kun kutsuit ystäväsi
luoksesi istumaan iltaa. Helppoa tämä hopeareunusten maalailu, vai mitä?
(Vinkki: samaa taktiikkaa voi soveltaa, olitpa sitten minkä ikäinen tahansa.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti